Äiti Marian Sisäisen lapsen hoito on kanavoitu energiahoito, joka otetaan vastaan tilauksen jälkeen saatavien vastaanotto-ohjeiden mukaan 💛
ÄITI MARIAN SISÄISEN LAPSEN HOITO
Jokaisella meistä on tapahtunut lapsuudessa useita sellaisia tapahtumia, jotka ovat aiheuttaneet pettymyksiä, turhautumisia, surua, pelkoa ja jäätäviä traumoja. Kaikki nämä tapahtumat ovat saaneet jonkin osan sisäisen lapsen luontaisesta luottavaisuudesta, avoimuudesta ja vilpittömyydestä sulkeutumaan.
Aikuiseksi kasvamista siivittää usein kivinen tie, joka on täynnä esteitä, kuoppia, kiviä ja välillä ihan umpikujia. Kun lopulta olemme kasvaneet aikuisiksi, ei vilpittömyydestä, avoimuudesta, luottamuksesta tai lapsenomaisesta maailmankatsomuksesta ole jäljellä kuin pieniä rippeitä. Sisäinen lapsi on vetäytynyt kuoreen ja rakentanut muurin ympärilleen, että pärjäämme aikuisten maailmassa.
Kuoreen vetäytymisestä huolimatta voimme tuntea sisäisen lapsen tunteita, kuten selittämätöntä kaipuuta, arkuutta tai yksinäisyyttä, vaikka olisimme läheisten keskellä. Voimme tuntea erilaisia sisäisen lapsen kipuja, kuten rakkaudettomuutta, pelkoja, surua, vihaa ja turhautumista.
Sisäistä lasta hoitamalla kuori murtuu ja tukahdetut tunteet vapautuvat sisimmästä. Sisäinen lapsi eheytyy ja sisimmän valtaa rauha. Itsetunto paranee, terve rakkaus itseä kohtaa kasvaa, maailman värit kirkastuvat. Tämä on monelle uuden elämän avaava hoito 💛
Äiti Maria on Valonauttajista se, joka on erikoistunut sisäiseen lapseen ja joka säteilee niin suurta universaalia äidinrakkautta, että se sulattaa pinttyneimmänkin kuoren ja eheyttää jokaisen lapsen, olipa menneisyys millainen tahansa 💛 Äiti Maria saapuu usein hoitamaan sisäistä lasta yhdessä yksisarvisten kanssa.
- Hoito on tilattavissa 31.10. saakka ja saat vastaanottaa sen ohjeiden mukaan sillon, kun sinulle parhaiten sopii 💛
LAPSET JA LEMMIKIT ILMAISEKSI MUKAAN
Kun tilaat hoidon itsellesi, me lahjoitamme hoidon ilmaiseksi 0-17v lapsillesi ja lemmikeillesi. Vapaan tahdon periaatteiden mukaisesti yli 5-vuotiailta ja sitä vanhemmilta on syytä kysyä lupa hoitoon. Suostumus tulee olla, että hoito tulisi perille asti. Ilmoittaminen tapahtuu kassalla olevan Tilauksen kommentit –viestilaatikon avulla tai tämän linkin kautta https://valkoisenliekinvoima.fi/yhteystiedot/ Kirjoita lomakkeeseen lasten nimet ja iät sekä lemmikkien nimet.
Palautteet
Palautteita ei vielä ole.