MITÄ HOIDOSSA TAPAHTUU?
Tässä alla on Arkkienkeli Chamuelin ryhmäkaukohoidon kuvaus, jonka kirjoitimme heti kanavoinnin jälkeen 💛
—
Hoito alkoi siten, että Arkkienkeli Chamuel välitti vaaleanpunavalkoista universaalia rakkauden energiaa sinuun. Otit energiaa vastaan avoimesti, jokaiseen chakraasi, jokaiseen soluusi ja koko kehoosi 💓 Koko olemuksesi väreili ja säteili tätä energiaa ✨💕Chamuelin rakkauden energia pureutui syvälle sisimpääsi, ja teki työtään. Piia tunsi kovaa kipua sydänchakransa selkäpuolella tässä kohtaa hoitoa, kun Chamuelin energia hoiti sydänchakraasi, puhdistaen siitä mm. katkeruutta pois. Sitä ihan rapsuteltiin valoon 🌟 Sen verran vanhaa ja pinttynyttä se oli, mutta se irtosi hyvin.
Sait valtavan paljon voimaa, ymmärrystä ja viisautta anteeksiantamiseen ja eteenpäin menemiseen, että pystyisit käsittelemään vaikeita asioita, hyväksymään ne, siunaamaan ne, oppimaan niistä tarvittavan ja jatkamaan matkaasi vapaana 🙏🏻
Chamuel toi eteesi kaikki elämäsi aikana olleet merkittävät ystävyyssuhteet. Osa niistä on olleita ja menneitä, osa tärkeitä vielä tänäänkin. Yhteistä kaikille ystävyyssuhteille oli se, että ne olivat olleet tärkeitä siinä ajassa, jossa ne olivat tapahtuneet.
Vaikka ystävyys olisi laimentunut ja hiipunut, vaikka elämä olisi vienyt eri suuntaan, sinä täytit paikkasi ystäväsi polulla ja hän sinun polullasi. Ilman näitä tärkeitä ystäviä, kokemukset, haasteet, elämän opit ja koko elämänpolku olisi saanut erilaisen suunnan kuin mitä se nyt sai.
Chamuel vahvisti alitajuista tietoisuuttasi ja ymmärrystäsi vanhojakin ystävyyssuhteita kohtaan ja näin hän auttoi sinua ymmärtämään, miksi tänään olet juuri se, kuka olet. Kulkemasi polku on tehnyt sinusta sinut ja jokaisella ystävällä on ollut sillä polulla oma tärkeä tehtävänsä 💗
Koska elämä on tässä ja nyt, eikä menneessä, Chamuel irroitteli lempeästi sellaisia kaihon ja ikävän säikeitä, jotka enemmänkin jarruttavat sinua, kuin auttavat eteenpäin. Hän myös vahvisti toisia säikeitä, niitä, jotka ovat tässä elämänvaiheessa tärkeitä 💗
Tunnelukkojasi avattiin, että pystyisit paremmin ja rohkeammin näyttämään tunteesi, myös vaikeat tunteesi sekä liikutuksen tunteet. “Maallisen elämän kovettamaa energiaa” vapautettiin sinusta, jotta voisit tuntea vapaammin aidot sydämesi tunteet 💓
Seuraavaksi meille näytettiin näky, jossa istuit maassa surullisena, pää painuksissa. Ylhäältä Alkulähteestä laskeutui sinua kohti vaaleanpunainen valopallo, joka pysähtyi kohdallesi niin, että sydämesi oli valopallon keskellä. Valopallo imaisi sisäänsä vanhaa energiaa sinusta, sellaista tarpeetonta negatiivista energiaa, josta olit nyt valmis päästämään irti. Valopallo lähti nousemaan takaisin ylös korkeuksiin, mukanaan tuo sinun sankka energiasi. Kun valopallo oli noussut takaisin ylös, hengitit syvään, nostit pääsi ylös ja hymyilit. Sinun oli niin paljon helpompi olla ja hengittää 🌟
Tämän seurauksena meille näytettiin, miten sisimmässäsi oli puu, johon alkoi syntyä nopeaan tahtiin kukkia. Puu oli kirsikkapuu, ja voi että miten ihana tuoksu ja energia tässä näyssä olikaan 🌸💞 Rakkautta täynnä 💗 Jotain vanhaa siis lähti pois, ja tilalle tuli uutta, kaunista ja hyvää. Hoidon lopuksi jäimme miettimään kirsikkapuun tarkoitusta, ja google osasi kertoa meille tällaisen asian:
“Kirsikat eivät vain symboloi kauneutta, vaan kirsikkapuiden kukkiminen on yhteinen juhlan aihe. Kirsikoiden uskotaan tuovan onnea ja vaurautta, sillä niiden eliksiiri antoi muinaisessa mytologiassa juojalleen ikuisen elämän.” 💗
Tässä on hoidon tapahtumat 💗
—
🌟 HOITO ON KANAVOITU JA VOIT OTTAA SEN VASTAAN MILLOIN ITSE HALUAT 🌟🥰
ILMAINEN HOITO YSTÄVÄLLESI / YSTÄVILLESI
Toimi näin:
- Tilaa hoito / hoidot itsellesi (saat antaa niin monta ystävähoitoa, kuin tilaat itsellesikin)
- Anna ystävällesi / ystävillesi tilausnumero tilausvahvistuksesta
- Pyydä häntä laittamaan meille viestiä WhatsAppilla 050-556 3669 tai sähköpostilla asiakaspalvelu@valkoisenliekinvoima.fi, missä hän kertoo nimensä ja tuon antamasi tilausnumeron 🥰
- Lähetämme ystävillesi hoidon vastaanotto-ohjeet ja he saavat hoidon ilmaiseksi 😍
- Hoidon voi vastaanottaa milloin vain tilauksen jälkeen, joko hereillä tai yöunien aikaan 💗
Lähetämme hoidon kuvauksen + loppuohjeet kaikille hoidon vastaanottajille joko WhatsAppilla tai sähköpostilla 💗
ARKKIENKELI CHAMUEL
Arkkienkeli Chamuel on sydämen enkeli eli kaikki vaaleapunaisen sävyt rakkaudesta ovat hänelle enemmän kuin tuttuja. Hän tuo jokaisen ihmisen elämään niitä samoja ominaisuuksia, joita hän itse säteilee. Chamuelin kanssa eläminen avaa sydäntä ja kun näemme maailmassa olevan rakkauden, pystymme olemaan osa sitä Chamuel on sydänchakran kehityksestä vastaava enkeli ja ruusukvartsi on sydänchakran kivi. Sydänchakra taas vaikuttaa jokaiseen muuhunkin chakraan, joten sydämen hoitaminen ja sydänchakran värähtelyn kohottaminen saa aikaa paljon positiivisia muutoksia koko energiajärjestelmässä, ei vain sydämessä
VALKOISEN LIEKIN VOIMAN RYHMÄKAUKOHOIDOT
Meidän ryhmäkaukohoidot ovat valomaailmasta kanavoitua energiaa vastaanottajien korkeimmaksi parhaaksi. Kanavoijina toimimme me, eli Piia ja Teemu yhdessä, joten jokainen hoidon vastaanottaja saa moninkertaisen määrän energiaa, yksin kanavoituun hoitoon verrattuna. Olemme kanavoineet ryhmäkaukohoitoja yhdessä tuhansille ja tuhansille ihmisille jo kohta 10 vuoden ajan. Miksikö? Siksi, että saimme siihen niin vahvan kehotuksen enkeleiltä, mestareilta ja yksisarvisilta. Yhdistää voimamme, yhdistää energiamme ja auttaa ihmisiä ja eläimiä ympäri maapallon, jokaisen korkeimmaksi parhaaksi 🌟 Rakastamme tätä työtä ja teemme sitä nöyrän kiitollisina 🙏🏻
Ryhmäkaukohoitoomme valikoituu aina juuri oikeat ihmiset ja lemmikit ja jokainen saa hoidosta suuren määrän energiaa, korkeimmaksi parhaakseen. Meille annetaan aina juuri sellainen kanavointikokemus, kuin on jokaisen hoidon tilaajan parhaaksi ja kun kirjoitamme hoidon kuvauksen kanavoinnin jälkeen tilaajille, on se jokaiselle vastaanottajalle henkilökohtainen teksti siitä, mitä tässä hoidossa tapahtui 🙏🏻
Ryhmäkaukohoito otetaan vastaan tilausvahvistuksessa saamiesi ohjeiden mukaan itsevalitsemanasi hetkenä. Se hetki voi olla heti tilaamisen jälkeen, kanavointihetkellä tai joskus sen jälkeen. Se hetki voi olla hereillä oloaikaan tai voit ottaa hoidon vastaan yöunien aikaan. Hoidon energia odottaa sinun päätöstäsi vastaanottaa hoito, ja energia virtaa sinuun silloin täydellisesti 🙏🏻
Ryhmäkaukohoito puhdistaa ja parantaa sinua, se auttaa sinua puhdistamaan negatiiviset muistot, traumat ja pelot, saaden sinut tuntemaan itsesi paremmin, rakkaudellisemmin. Se vapauttaa, tuoden rohkeutta ja voimaa. Tuhannet ihmiset käyttävät ryhmäkaukohoitojamme koska ne puhdistavat ja parantavat sisimmän haavoja, raskasta sydäntä ja painavaa mieltä, ilman mitään haittavaikutuksia.
Ryhmäkaukohoitomme puhdistavat tietoisesta mielestä surua, ikävää, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta, turhautumista ja vihaa ym. matalaa energiaa. Sen lisäksi ne puhdistavat alitajunnasta sellaisia blokkeja, joista et välttämättä ole edes tietoinen, mutta jotka vaikuttavat elämäsi jokaisena päivänä sinuun, hyvin haitallisesti, rajoittaen esim. omaa voimaasi tai saaden sinut epäröimään, murehtimaan, pelkäämään tai stressaamaan.
TEHOSTA HOITOA KRISTALLILLA
Kristallit avaavat ja vahvistavat sinun vastaanottokykyäsi, jolloin saat kaikista hoidoista enemmän irti kuin ilman kristalleja. Lisäksi kaikissa kristalleissa on oma energiansa, joka tekee oman osuutensa, hoitoenergian lisäksi. Kristalleja kannattaa ottaa hoitoon mukaan, jos ne tuntuvat kutsuvilta. Hoidon voi aivan hyvin ottaa myös vastaan ilman kristallia.
Tähän hoitoon suosittelemme erityisesti seuraavia kristalleja, joista voit valita itsellesi yhden tai useamman, jos niin valitset 💛
VASTUU
Jokaisessa energiahoidossa, riippumatta kuka sitä tekee, hoitaja on aina vastuussa hoidettavan energiakentästä. Tämä maailmankaikkeuden laki ja on voimassa, tiesi siitä tai ei. Vastuu hoidettavan energiakentästä onkin se suurin asia, mikä kaikissa Valkoisen Liekin Voiman hoidoissa on uniikkia. Meidän hoitomme ovat aina turvallisia ja korkeavärähteisiä 🙏🌟
Vastuuhun kuuluu hoitajille myös omista energioistaan huolehtiminen, sillä jokainen voi kanavoida vain sen verran energiaa, kuin mitä voi kauttaan välittää ja me olemme mieluummin valokuitukaapeleita kuin vanhoja, kuluneita ja hitaita kuparijohtoja 😊
Pidämme siis jatkuvasti huolta omista energioistamme, puhdistamme ja parannamme sisimpiämme, että voisimme olla mahdollisimman puhtaita valon kanavia ja näin välittää korkeinta mahdollista energiaa kauttamme 🌟 Tähän löytyy parhaat työkalut kanavoitujen hoitojemme lisäksi, eli kuunneltavat energiahoidot Portal of Onenessista, jonka sisältöä käytämme päivittäin 💛
HOIDON KUVAUS WHATSAPP -VIESTILLÄ TAI SÄHKÖPOSTILLA
Kirjoitamme jokaisen hoidon jälkeen sinulle WhatsApp -viestin/sähköpostin, jossa kerromme, miten me kanavoijina koimme hoidon ja mitä siinä tapahtui. Kirjoitamme myös mahdolliset viestit sinulle, mitkä Chamuel haluaa sinulle välittää
HERÄÄKÖ JOTAIN KYSYMYKSIÄ?
Vastaamme mielellämme sinua askarruttaviin kysymyksiin 💛
WhatsApp numeromme on 050 556 3669. Voit olla meihin yhteydessä myös sähköpostilla
piia (at) valkoisenliekinvoima.fi
teemu (at) valkoisenliekinvoima.fi
Palautteet
Palautteita ei vielä ole.