Olen tullut hyvin pitkän matkan siitä, mitä joskus olen ollut. Elämä on asettanut matkani varrelle haasteita toisensa perään ja lähes poikkeuksetta olen niissä haasteissa reputtanut. Sekin vei tietenkin polkua eteenpäin, mutta sen polun varrella kirkkainkin valo oli vain tympeää harmautta. Olin ikuisessa kaamoksessa.
.
.
.
Jokaisella meistä on sisimmässä molemmat, sillä se kuuluu ihmisyyteen. Se on yksi tärkeä syy sille, miksi me tänne maapallolle haluamme syntyä. Syy on juuri se, että haluamme päästä kokeilemaan elämää sisäisen pimeyden ollessa läsnä ja meillä on vahva aikomus olla sitä vahvempia ja valita aina valo jokaisessa tilanteessa. No, aina se ei kaikilta onnistu, kuten uutisista voimme hyvin nähdä.
Tiedät varmaan hyvin sen tunteen, kun ensin kaikki on hyvin ja elämä hymyilee, kunnes tapahtuu jotain, mikä vetää maton jalkojen alta. Tulee esim. työpaikasta lähtö, asunnosta löytyy hometta, puoliso pettää, koira kuolee, lapsi sairastuu, talo palaa, joku tekee parkkipaikalla lommon autoon ym. ym. Synkkyys pyrkii valtaamaan alaa ja jos sille antaa energiaa, on hyvä fiilis hetken päästä muisto vain. Tämä onkin se tärkein jos koko maailmassa.
Mietipä lausetta hetki… jos sille antaa energiaa, se kasvaa.
Aivan oikein, meillä itsellämme on valta. Jokaisella itsellään on valta antaa energiaa sisäiselle valolleen tai sisäiselle pimeydelleen ja ne molemmat ovat osa itseä, eivät mitään ulkopuolisia voimia.
Seuraavan kerran, kun alkaa vituttamaan oikein huolella, pysäytä itsesi ja mieti onko se suunta johon haluat kulkea? Onko pimeys se energia, jota haluat ruokkia ja jonka haluat kasvavan? Onko yksikään riita koskaan missään loppunut riitelemällä? Onko sodat loppuneet sotimalla? Onko viha loppunut vihaamalla lisää? Onko paha olo loppunut kostamalla?
Taistelu valon puolesta ei lopu koskaan, sillä pimeys ei sisimmästä kokonaan katoa, vaan pienenee. Silti se on olemassa ja odottaa vain, että alat sitä ruokkimaan. Viha ei suinkaan ole ainoa ravinto, jolla pimeys kasvaa. Se olisi aivan liian helppoa. Se, mikä kasvattaa pimeyttä aivan kuin huomaamatta, on itsensä tai toisten sääliminen, alentaminen tai ylentäminen, arvottomaksi murentaminen tai jalustalle nostaminen. Kateus ja katkeruus ovat myös pimeydelle hyvin kelpaavaa ravintoa puhumattakaan mustasukkaisuudesta tai pelosta. Yleisin pelko, minkä olomassaolo on niin normaalia, että sitä ei helposti edes huomaa, on menettämisen pelko. Jos mietit elämääsi, siihen liittyviä henkilöitä, tavaroita ja asioita, mitä niistä olisit valmis menettämään niin, että se ei tunnu pahalta? Mitä tärkeämpi henkilö tai asia on, sitä enemmän ajatus sen menettämisestä huolettaa ja jopa pelottaa. On itsensä huijaamista väittää itselleen, että pelkoja ei ole. Niitä on.
Elämän yksi suurimmista oppiläksyistä onkin oppia tasapainoilemaan irtipäästämisen ja kiinnipitämisen välillä, pysyen itselleen rehellisenä ja samalla rakastavana. Olisi jälleen äärimmäisen helppoa vain kovettaa itsensä ja olla näin valmis päästämään irti mistä tahansa, mutta eihän se ole kovinkaan kehittävää. Vaikeaa on kohdata elämän vastoinkäymiset sydän avoinna, tuntea kaikki ne raastavat tunteet, joita tilanne aiheuttaa ja pysyä koko prosessin ajan valossa ja sydän avoinna myös jatkossa. Usein suuren kivun keskellä moni kuitenkin sulkee sydäntä edes vähän, että pärjää ja että selviää eteenpäin. Tämä ei tietenkään ole tietoista, vaan tapahtuu automaattisesti negatiivisia tunteita ruokkimalla. Kun pystyy kohtaamaan kaiken, mitä elämä tuo eteen, ilman että suistuu raiteiltaan, alkaa olla jo pitkällä.
Sisäinen lapsi
Valintahetki
Kasvu
