✨ Rakkautta ja Valoa Sinulle ✨
🌟 Portal of Oneness - tasapainoa ja henkistä voimaa 🌟
Tilaa postitettavia yli 35€ → maksuton toimitus ✨

Facebook nosti seinälläni erään vanhan julkaisun eteeni. Olin kertonut siinä migreenistä, siitä, miten se oli silloin niin vahvasti läsnä elämässäni. Vanha julkaisuni sai minut muistelemaan tuota aikaa elämästäni ja jälleen kerran havahtumaan tähän suureen kiitollisuuteen ja nöyryyteen

MINUN KOKEMUKSENI: JÄRKYTTÄVISTÄ KIVUISTA TERVEESEEN ELÄMÄÄN

Kirjoittamani julkaisu oli useamman vuoden takaa, kun migreeni oli vielä liiankin tuttu kaveri. Sairastin migreeniä 19 vuotta. Migreeni oli aurallista, auratonta, hormonaalista ja kaikkea siltä väliltä.

Kipuasteikkoni nousee melkoisen korkealle. Minun 10 tasoni

kipuasteikossa on se, kun kiireellisessä sektiossa vatsani avattiin, eikä puudutus toiminutkaan. Olin varma, että kuolen siihen kipuun. Migreenikipuni oli pahimmillaan 9,5.

Kun tyttäreni Emma oli 5vrk ikäinen, minulla alkoi krooninen migreeni, joka kesti 3kk. Jokainen ajatus oli kuin pään sisäinen räjähdys. Sairaalan migreenipiikit ja tiputuksessa makaaminen tulivat hyvin tutuiksi. Tuona aikana oli 1 kivuton päivä, tai pelkkä jälkikipupäivä, ilman aktiivista migreeniä. Sinä päivänä itkin hiljaa kiitollisuudesta…

Migreenin kaverina minulla oli lisäksi astma ja refluksitauti. Elämäni pyöri kipujeni ympärillä ja valitettavasti läheiseni joutuivat usein kuuntelemaan tuskaista valitustani elämästä. Olin hyvin turhautunut, kun kipujeni syytä ei tiedetty, eikä lääkkeet parantaneet minua. Kun vaihdoin kuulumisia läheisteni kanssa, minä pääsääntöisesti kerroin mistä ja miten olen sillä hetkellä kipeä, miten kivut olivat muuttaneet muotoaan ja mitä hoito-, tai tutkimusmuotoa lääkärit seuraavaksi kokeilevat.

Kipujen lisäännyttyä sain neurologilta kauladystonia-diagnoosin ja siihen hoidoksi aloitettiin muutaman kuukauden välein pistettävät botox-pistokset kaulaan, niskaan ja hartiaan, lamaannuttamaan lihaksia, ettei migreeni olisi jokapäiväistä. Migreenikohtaukset harvenivat hieman, välillä kuukaudessa oli vain 5 migreeniä, joskus taas yli 20. Tätä jatkui useita vuosia. Jotenkin syvällä sisimmässäni tiesin, että nämä kaikki kivut ovat osa jotain suurempaa, vaikka en silloin mitään henkisyydestä tiennytkään. Jokin voima sai minut kuitenkin jaksamaan.

Elämäni oli pelkkää suorittamista, jatkuvaa pärjäämistä ja jaksamisen yrittämistä. Henkisesti olin edelleen täysin rikki esikoisen kuolemasta. En ollut pystynyt enkä osannut käsittelemään hänen menetystään, vaan olin haudannut surun sisimpääni. Ajattelin, ettei minulla ole lupaa surra menetettyä lastani, minun tulee seistä urheana hänen haudallaan. Esikoisen kuolemasta oli kulunut aikaa noin 6kk kun tulin uudelleen raskaaksi. Tämä raskaus päättyi keskenmenoon melko alkuvaiheessa, joten en tohtinut surra tätä menetystä ollenkaan, sillä en ollut vielä käsitellyt esikoisenkaan menetystä. Tungin surun vain sisimpääni kaiken muun roinan keskelle ja paiskasin oven kiinni. Vaikka sain menetysten jälkeen kaksi ihanaa lasta, Emman ja 1v 6vkoa myöhemmin Miskan, koin, että sydämeni oli palasina käsittelemättömien asioiden vuoksi. En vain mitenkään osannut käsitellä niitä. Minulla ei ollut työkaluja.

Perheeni ja lapseni olivat suurin voimanlähteeni. Olin saanut nuo 2 ihanaa elävää lasta, kahden menetetyn lapsen jälkeen ja minä olin maailman onnellisin ja kiitollisin äiti. Vaikka olinkin koko ajan enemmän tai vähemmän kipeä, lasteni vuoksi minä koin kuitenkin eläväni unelmieni elämää

Egoni oli paljon äänessä, se vähätteli minua ja sanoi, että minä ansaitsen kaiken sen fyysisen ja henkisen kivun, koska olen niin huono. Pidin itseäni aina muita huonompana, jokaisessa paikassa ja jokaisessa tilanteessa. Olin varma, ettei kukaan ymmärtäisi miksi suren mennyttä, koska minulle oli kuitenkin sen jälkeen annettu kaksi ihanaa lasta.

Joiltakin kuulin myös moitteita siitä, kun en pääse surussani eteenpäin, vaan haikailen liikaa esikoistani. Tämä tapahtui siis ennen kuin olin saanut Emman ja Miskan. Moitteet olivat tietysti bensaa egolleni, ja syytin itseäni häpeissäni vieläkin enemmän. Minä olin huono, en osannut surra oikein, en oikeaa määrää enkä oikealla tavalla. Surin joko liikaa, tai liian vähän. Ihmisillä riitti puhuttavaa, olin kuulemma joko liian iloinen ”enkelilasten äiti” ja toisinaan taas olin kuulemma liikaa mieli maassa, etenkin kun katselin toisten lapsia. Haikaileva katseeni toisten lapsiin kuulemma satutti heidän äitejä. En tiennyt että paha oloni ja haikeuteni näkyi muille. Luulin peittäneeni tuskani tarpeeksi hyvin, ja purin vain hammasta itkua pidätellen, kun näin muiden lapsia. Mietin, miksi muut saavat pitää pienokaisensa ja miksi minulta viedään aina pois? Tämä kysymys kaikui tyhjässä sydämessäni… Koska totesin itsekseni, etten voi miellyttää jokaista ihmistä suruni kanssa, en osaa surra muiden mieleen, niinpä päätin peittää suruni ja hymyillä läpi kyynelten. Minä päätin olla urhea, piilotin suruni sekä henkiset että fyysiset kipuni niin hyvin sisimpääni kuin ikinä osasin. Opin salaamaan suruni myös itseltäni.

Katson elämääni nyt, ja huokaisen kiitollisuudesta. Olen äärettömän kiitollinen perheestäni, edesmenneistä lapsistani, kivuistani ja opetuksistani. Olen niin kiitollinen että olen saanut elää jo 4 vuotta täysin ilman sairauksia, kipuja ja ilman minkäänlaista lääkettä

MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA PARANTUA PARANTUMATTOMISTA SAIRAUKSISTA MIELEN JA VALONAUTTAJIEN VOIMALLA?

Minun kokemukseni on, että se on mahdollistaSe vaati paljon työtä, suurta periksi antamattomuutta, sisukkuutta, sisäistä voimaa ja tahtoa. Minä olen kokenut sen kaiken, ja parantunut sekä migreenistä, astmasta, refluksitaudista että parantumattomana pidetystä kauladystoniasta. Pystyin käsittelemään suruni, tuskani ja häpeäni jota olin kantanut esikoisen menettämisestä lähtien. Sisimmän puhdistus, vastoinkäymisistä oppiminen ja sitä myötä henkisesti kasvaminen ja näiden myötä fyysisen kehon parantuminen ei todellakaan ollut helppoa, mutta se kaikki oli takuulla sen arvoista.

Kaiken a ja o oli ja on tehdä joka päivä henkinen maadoittuminen ja ottaa energiasuojaukset käyttöön. Tällöin herkkä ihminen pystyy elämään tässä hetkessä, omassa voimassa, eikä ime pesusienen lailla toisten energioita itseensä. Sen jälkeen alkoi sisimmän puhdistus Valonauttajien avulla, eli henkiset harjoitukset (visualisaatot ja meditaatio) sekä enkelihoidot, johon kouluttauduin. Tein kovasti, itse asiassa jatkuvasti töitä itseni kanssa. Minä pystyin käsittelemään ja perkaamaan enkeleiden ja ylösnousseiden mestareiden ja Korkeamman Minäni avulla sisimmästäni suuren määrän kantamaani surua, tietoisia ja alitajuisia pelkoja, vääristyneitä ajatusmalleja, tuskaa ja alemmuuden tunnetta. Olin vuosikausia kantanut sisimmässäni uskomattoman suurta määrää traumoja ja pelkoja. Eivät ne olleet tietoisessa mielessäni, vaan alitajunnan syövereissä. Nämä olivat peräisin lapsuudestani, nuoruudestani, aikuisiästäni, ja suurin osa menneistä elämistäni. Ne kaikki olivat vaikuttaneet vahvasti koko minun elämääni, tunteisiini ja ajatusmalleihini jarruttaen minua. Minä määrittelin itseni niiden kautta. Koin olevani huono ja täysin arvoton.

Mitä enemmän tein henkisiä harjoituksia, mitä enemmän tein itselleni voimakkaita energiahoitoja, sen suuremmin pystyin vapautumaan henkisestä taakastani. Luovuin uhriajatuksista ja otin koko ajan vahvemmin vastuun elämästäni. Samaan aikaan puhdistin ruokavaliotani suuresti, kuuntelemalla mitä kehoni oikeasti tarvitsee. Oloni keveni henkisesti koko ajan, uskomattomalla tavalla. Ensin alkoi parantumaan sisäiset haavani, ja vähitellen kaikki kova henkinen työni alkoi heijastua fyysiseen kehooni, helpottaen joka päiväisiä kipujani.

Pian elämääni tulivat voimakkaat yksisarviset, joiden avulla pystyin parantamaan henkisiä haavojani ja fyysisiä kipujani. He opettivat minulle niin paljon. Polkuni ei ole ollut helppo, ei todellakaan. Se vaati päättäväisyyttä, se vaati halua puhdistaa sisimpäänsä. Se vaati kurinalaisuutta ja luottamusta parempaan tulevaan. Pelkkä yläkerralta pyytäminen ei auttanut, vaan minun itse piti olla erittäin aktiivisessa roolissa. Odottamalla ei tapahtunut mitään.

Henkisten harjoitusten eli meditaation ja visualisaatioiden avulla minä sain vähitellen oman voiman käyttööni. Olipas se upea ystävä, joka oli koko elämäni ajan ollut piilossa 🙂

Tekemäni enkelihoidot itselleni saivat suuren muutoksen aikaan ja minä pystyin luopumaan uhriajattelusta, siitä, miksi minulle piti käydä niin kuin oli käynyt. Ymmärsin, että kaikella oli tarkoituksensa. Suru muuttui kiitollisuudeksi, tuska ymmärrykseksi. Pystyin täysin hyväksymään lasteni menetykset ja tuntemaan kaikesta kiitollisuutta. Paino harteiltani putosi. Pystyin päästämään irti surusta ja yhtäkkiä oli vain jotenkin niin paljon helpompi hengittää.

Opin arvostamaan itseäni, nostamaan itseni samalle tasolle muiden kanssa, kunnioittamaan itseäni ja rakastamaan itseäni. Tämä olikin uutta, itseni rakastaminenLuovuin kaikesta suorittamisesta ja pelosta. Opin olemaan rehellinen sekä itselleni että toisille omista tunteistani, annoin suojamuurini murtua ja opin elämään tässä hetkessä, ilman menneisyyden haikailua, voivottelua tai tulevaisuuden pelkoa. Jäljelle jäi vain luottamus. Melko vapauttava tunne!

Tässä minä nyt olen, ihan juuri sellaisena, kuin mitä minä olen. Minä olen Piia, ja minä olen tällainen. Kelpaan toisille tai en, mutta muuksi en muutu. Enää minun ei tarvitse häpeillä itseäni, kokemuksiani tai tunteitani. Minä kelpaan itselleni, ja se riittää.

En kasvata enää suojamuuria sydämeni ympärille. MINÄ OLEN NYT MINÄ. Minä olen maailman paras minä, enkä yritä olla mitään muuta. Voisin sanoa, että minä opin vihdoinkin olemaan oma itseni. Ja näin on hyvä

Ihana poikani Miska katseli minua tänään kun tein ruokaa. Hän sanoi, että:

”Äiti. Kiitos kun sinä olet sinä, etkä mitään muuta. Minä ihailen sinua ja minä kunnioitan sinua. Minä rakastan sinua ja minä rakastan aina sitä ruokaa mitä sinä teet. Sinun sydämesi on niin puhdas. Minä olen niin kiitollisuuden tunnetta täynnä, että minä valitsin juuri sinut minun äidikseni. Me ollaan hyvä tiimi.”

Ja niin me kyllä ollaan

Olen siunattu, olen kiitollinen, olen onnellinen, olen nöyrä. En väitä olevani valmis, matka ja harjoitukset jatkuvat joka ikinen päivä. Meillä kaikilla on sisimmässämme niin monessa eri kerroksessa, niin monella eri tasolla puhdistettavaa, eikä se ole aina helppoa hommaa. Lopputulos on kuitenkin aina kaiken tämän arvoista.

VALKOISEN LIEKIN VOIMA

Valomaailman ohjaamana ja itse oman elämäni muuttaneena perustin yhteisen yrityksen mieheni kanssa lokakuussa 2014. Valkoisen Liekin Voiman. Tehtävämme on tarjota kaikille halukkaille samat henkiset työkalut, joilla me molemmat olemme saaneet sisimpäämme puhdistettua ja ajatusmallejamme muutettua. Koko yritystoimintamme perustuu siihen, miten me olemme muuttaneet itseämme, parantuneet, kehitttyneet, puhdistuneet. Voit uskoa, minä tiedän miltä tuntuu, kun meinaa tukehtua suruunsa. Minä tiedän miltä tuntuu, kun meinaa hukkua häpeäänsä. Minä tiedän miltä tuntuu, kun voimat ovat kateissa. Minä tiedän, miltä tuntuu kun vastoinkäymiset toisensa jälkeen meinaavat kaataa sinut alleen. Minä tiedän sen ajatuksen, että onko tässä enää mitään järkeä?

Olemme kohottaneet värähtelyämme valtavan paljon, ja ”sisätyöt” kohdallamme jatkuvat joka päivä. Omat kokemukseni ovat se syy, miksi minä tätä työtä teen. Minun on täytynyt itse kokea tämä kaikki, jotta voin auttaa toisia. Ei elämän tarvitse olla raskasta, surullista, pelokasta ja vaikeaa. Jokaisella on samat mahdollisuudet muuttaa ajatusmallinsa ja koko elämänsä. On vain ihmisestä itsestä kiinni, miten paljon on valmis tekemään töitä itsensä ja henkisen sekä fyysisen hyvinvointinsa eteen. Minä olin valmis puurtamaan hammasta purren eteenpäin viimeisillä voimillani. Voimat lisääntyivät harjoitus harjoitukselta.

YLÖSNOUSEMUKSEN PORTAAT – ASKELEET

Ylösnousemuksen portaat – Askeleet on kattava verkkovalmennus, johon kannustan sinua lähtemään mukaan, mikäli olet jo kyllästynyt egovaltaiseen elämään ja haluat löytää rakkauden ja anteeksiannon sekä itseäsi, että muita kohtaan. Tämä valmennus on oikea sinulle, joka olet valmis tekemään töitä itsesi kanssa. Me annamme työkalut, ja sinun tarvitsee vain ottaa itsellesi päivittäin noin 40minuuttia omaa aikaa, jolloin istut tai makoilet silmät suljettuna. Se ei oikeasti ole sen vaikeampaa. Koulutuksessa saat parhaat mahdolliset henkiset työkalut ja täydellisen opastuksen ja koko elämäsi muuttuu, korkeimmaksi parhaaksesi, mikäli olet valmis tekemään töitä itsesi eteen. Koko koulutus, sen kirjallinen materiaali ja kuunneltavat harjoitukset on kanavoitu sana sanalta Valomaailman suurimmilta auttajilta ja ne vastaavat tämän päivän värähtelyämme.
KOULUTUKSEEN TÄSTÄ ›

Verkkokaupassamme on myynnissä upeita visualisaatioita, ja olet lämpimästi tervetullut suljettuun fb-ryhmäämme. Tehtävämme on myös kanavoida Valonauttajien parantavaa ja puhdistavaa energiaa asiakkaille ryhmäkaukohoidoissa ja nimenomaan auttaa heitä samanlaiseen vapauteen ja sisäiseen rauhaan, missä itse saamme elää

Kaikkea hyvää sinulle, Sinä olet arvokas

Rakkaudella, Piia

Vastaa

✨ Huipputarjous ✨

Kaikki Portal of Oneness määräaikaiset kertatilaukset
-20 %
(myös alehinnoista)

Koodi on voimassa vain sunnuntaihin
5.1. 24:00 saakka

UUSIALKU2025

✨ Ystävänpäivä ✨
✨ALE ✨

Kaikki normaalihintaiset
tuotteet -20 %
Käytä kassalla alekoodia

YSTÄVÄ-2025