Epäonnistumisen pelko varjostaa elämää

Oletko koskaan miettinyt miten monella eri tavalla alitajuinen epäonnistumisen pelko vaikuttaa elämään?

Ensinnäkin siinä on kaikki heti mieleen tulevat käytännön rajoitteet, että ei uskalla edes yrittää tai jos uskaltaakin, ei yrityksessä ole sydän mukana, joten onnistuminen on liki mahdotonta. Olipa asia mikä hyvänsä, alitajuinen epäonnistumisen pelko on itseään toteuttava ennustus.

Minulla tämä ilmeni nuoruuden painiharrastuksessa hyvin usein ja aina tilanteessa, jossa panokset olivat kovat. Pää ei kestänyt ja tuli järkyttäviä alisuoriutumisia, mihin ei ollut mitään järjellistä syytä, paitsi takaraivossa takonut epäonnistumisen pelko. Pelko tai jännitys siitä, että mitä jos häviän? Tätä tapahtui varsinkin, jos vastustaja oli ennakko-oletuksissa heikompi. Hyviä vastaan pärjäsin yleensä paremmin, koska häviö ei ollut samalla tavalla häpeällistä kuin huonolle häviäminen. Epäonnistumisen pelkoon liittyykin usein häpeän pelko, joka pahimmassa tapauksessa saa lamaantumaan. 

Usein puhutaan voitontahdosta ja, että miten menestyvillä ihmisillä on suuri kilpailuvietti ja voitontahto. Kyllä minullakin ne olivat, mutta vielä voittamista suurempana oli ajatuksen tasolla aina se pieni epäilyksen siemen, “entä jos häviän?” Sitä ei saanut käännettyä katkaisimesta pois päältä.

Samalla lailla epäonnistumisen pelko on varjostanut paljon ihan arkielämässä tavallisia asioita, ainakin ennen kuin löysin henkisen polun ja sain apua alitajuntaani. Esimerkiksi niinkin normaali asia kuin pankissa asiointi on jännittänyt ennen henkistä polkua aivan tolkuttomasti, samoin työkkärissä, työhaastatteluissa, sossussa, lastenvalvojalla ym. Aina, jos asetelma on jollakin lailla päässä ollut sellainen, että toisella puolella pöytää olevalla ihmisellä on  valta vaikuttaa elämääni jollakin tavalla, enkä itse ole välttämättä vahvoilla, on se laukaissut alitajuisen epäonnistumisen pelon. “Entä jos…” Vähintäänkin 99% kaikista elämäni aikana miettimistäni entäjos-tilanteista on jäänyt tapahtumatta, mutta koska epäonnistumisne pelko on alitajunnassa, ei sitä järjellä ajattelemalla saa sieltä pois. Se on järjetöntä asioiden vatvomista, joka ei hyödytä yhtään mitään. 

MITEN EPÄONNISTUMISEN PELKO VAIKUTTAA ENERGIATASOLLA?

Jos mihin tahansa sosiaaliseen tilanteeseen saapuu ihminen, jonka aura loistaa epävarmuutta, heikkoutta ja luovuttamista, niin voiko se henkilö olla koskaan vahvoilla missään? Voiko koskaan onnistua, jos alitajunnassa on vahvimpana ajatus, että mitä jos en onnistukaan?

Kokemuksesta voin sanoa, että epäonnistumisen pelko vetää puoleensa epäonnistumista, poikkeuksetta. Eikä siihen ole muuta mahdollisuuttakaan, sillä maailmankaikkeus vastaa siihen energiaan, jota itse värähtelemme. Täytyy siis muuttaa omaa värähtelyä.

MITEN PÄÄSTÄ EROON LUUSERIAURASTA?

Jälleen kokemuksesta voin sanoa, ettei tietoisella mielellä mitenkään. Niin kauan kuin alitajuinen pelko epäonnistumisesta on olemassa, jo pelkkä yritys keskittyä onnistumiseen enemmän, lisää jännityksen moninkertaiseen potenssiin ja epäonnistuminen on varma.

Vaihtoehtoja on tasan kaksi. Voi joko käyttää jotain psykologista kikkaa, jolla yrittää huijata omaa päätänsä siten, että onnistuu blokkaamaan alitajuisen pelon hetkeksi ja siten antaa itselleen mahdollisuuden onnistua.

Tai sitten voi antautua ja antaa alitajuisen mielensä valomaailman hoidettavaksi ja pääsee eroon alitajuisesta pelosta kokonaan. Minä suosittelen tätä vaihtoehtoa, sillä se on osoittautunut ainoaksi toimivaksi keinoksi omalla kohdallani. Voin tunnustaa, että paljon kaikenlaista muutakin olen lukenut, opiskellut, harjoitellut ja yrittänyt, mutta kaikki turhaan. Alitajuiset, lannistavat ja itsetunnon murentavat ajatukset pysyivät mukana kuin purkka tukassa. Vasta energiahoidot toivat vapauttavan muutoksen 💙

Saatavilla olevat Energiahoidot

Ostoskori0
Ostoskorisi on tyhjä!
Jatka ostoksia
0